• OSSI-työpajoissa etsittiin ratkaisuja Klubitalojen korona-ajan jälkeisiin haasteisiin

    Pitkien korona-vuosien jälkeen kanssatutkijoina OSSI-hankkeessa työskentelevät viisi Klubitalojen jäsentä ja hanketta luotsaava projektipäällikkö ovat päässeet kevään edetessä jalkautumaan Klubitaloille OSSI-hankkeen tutkimustuloksia hyödyntävien työpajojen merkeissä. Huhtikuun lopulla Tikkurilan Klubitalon isännöimään OSSI-työpajaan kokoontui etelä-suomalaisten talojen edustajia Tikkurilan lisäksi Itä-Helsingin, Nurmijärven ja Pelarenin Klubitaloilta (lue lisää Tikkurilan työpajasta). Toukokuussa työpaja toteutettiin paikallisesti Haminan Klubitalolla ja kesäkuun alussa osana…

    Lue lisää

  • Klubitalojen OSSI-yhteistutkimus kiinnostaa tutkijoita ja kehittäjiä

    Yhteistutkimusta toteuttava OSSI-hankkeen viimeinen vuosi on hyvin käynnissä ja koronan hellitettyä olemme päässeet kertomaan Klubitaloista ja OSSI-hankkeesta kasvokkain myös ammattitutkijoille sekä mielenterveyspalveluiden kehittäjille. OSSIsta on tulossa tietoa myös yliopistotutkijoiden työstämään Kanssatutkimus-nimiseen kirjaan, jonka tarkoitus on tarjota opiskelijoille ja tutkijoille tietoa siitä, miten yhteistutkimusta voidaan tehdä sen eri vaiheissa. Yhteistutkimuksesta keskusteltiin DIAKin tutkijaryhmässä 29.4. OSSI-tiimi vieraili…

    Lue lisää

  • Innostava työpaja Haminan Klubitalolla

    OSSI-hankkeen järjestämä työpaja keräsi hyvän määrän jäseniä ja työntekijöitä Haminan Klubitalolle 19.5. Yhteistutkimusta Klubitalossa tekevä OSSI-hankkeemme vieraili 19.5. Haminan Klubitalossa. Haminalaiset kutsuivat OSSI-tiimin mukaan pohtimaan ja ideoimaan talon toimintaa korona-poikkeusajan jälkeen. OSSI-tiimi tarjosi haminalaisille reilun kolmen tunnin työpajan, jossa pohdittiin yhdessä esimerkiksi uudenlaisia keinoja kertoa Klubitalosta yhteistyötahoille sekä sitä, miten helpottaa uusien jäsenten sisäänpääsyä taloon…

    Lue lisää

  • OSSI-hankkeen yhteistutkimuksen ensimmäisiä tuloksia tutkailtiin 25.4. Tikkurilan Klubitalolla järjestetyssä työpajassa

    Suomen Klubitalojen kolmivuotinen (2020-2022) OSSI-yhteistutkimus on edennyt kiinnostavaan vaiheeseen. Korona-rajoitusten vihdoin hellittäessä järjestettiin Tikkurilan Klubitalossa ensimmäinen lähityöpaja, jossa osallistujat pääsivät kuulemaan ja keskustelemaan tutkimuksen ensimmäisistä tuloksista. Tällä hetkellä OSSIn kanssatutkijoina työskentelee viisi Klubitalojen jäsentä. He ovat kevään aikana käyneet läpi viime vuonna tehdyt jäsenhaastattelut kukin omasta näkökulmastaan yhdessä projektipäällikön kanssa. Tähän työpajaan tuotiin aluksi pohdittavaksi…

    Lue lisää

  • Klubitalon työvalmennuksesta tukea työelämään

    Susannan tarina Tässä blogipostauksessa Porin Klubitalo Sarastuksen jäsen, Susanna, kertoo oman tarinansa siitä, miten Klubitalon työpainotteinen päivä on auttanut häntä työelämässä eteenpäin. Lähdin heti sairastuttuani vuonna 2000 ja hetken toivuttuani ”räpiköimään” kohti työelämää, mikä oli virhe. Olisi pitänyt kuunnella lääkärin neuvoja ja olla jonkin aikaa hoidossa ensin. Vuosien 2000-2007 aikana olin aika pahassa laitoskierteessä eli…

    Lue lisää

  • Klubitalossa uskaltaa unelmoida ja suunnata myös talon ulkopuolelle

    Mikä elämässä on sinulle merkittävää tai tavoittelemisen arvoista? Ja mitä tämä merkittävä asia voisi olla, jos se edellyttää lähtemistä Klubitalosta ulos tai eteenpäin? Suomen Klubitalojen OSSI-hankkeessa kysyimme tätä, kun viime kesänä ja alkusyksystä haastattelimme 31 viiden eri Klubitalon jäsentä. Joillekin tuo merkittävä tarkoitti opintojen alkamista tai keskeytyneiden opintojen jatkamista. Toisille se merkitsi jonkinlaisen työn saamista.…

    Lue lisää

  • OSSI-yhteistutkimuksessa paneudutaan jäsenhaastatteluihin

    Kanssatutkijat ovat nyt saaneet kirjoitettua lähes kaikki reippaat parikymmentä viiden Klubitalon jäsenten haastattelua teksteiksi. Marraskuun aikana viisi kanssatutkijaa ja projektipäällikkö ovat ryhtyneet tutkailemaan sitä, mitä jäsenet haastatteluissa puhuvat Klubitalolle tulemisesta ja jäsenyyden alkuvaiheesta, talon toimintaan osallistumisesta sekä talossa koetusta osallisuudesta ja myös kiinnostuksesta talon ulkopuoliseen maailmaan, vaikkapa työhön tai opintoihin. Jokainen kanssatutkija on valinnut oman…

    Lue lisää

  • OSSI-hanke litterointivaiheessa

    Suomen Klubitalot ry:n oma OSSI-yhteistutkimushanke (STEA 2020−2022) on tarjonnut Klubitalojen jäsenille mahdollisuuksia työskennellä kanssatutkijoina. Hanke on edennyt pandemian tuottamista haasteista huolimatta jouhevasti ja kanssatutkijat ovat päässeet niin suunnittelemaan kuin toteuttamaan tutkimusta sen eri vaiheissa. Seuraavassa yksi kanssatutkijoista kertoo, mitä hankkeessa on tähän mennessä tehty, mitä tutkimushaastatteluiden litterointi tarkoittaa ja millaista sitä oli tehdä. Suomen Klubitalot…

    Lue lisää

  • Klubitalot siltana kohti uusia haasteita

    Klubitalojen rooli mielenterveyskuntoutuksessa on eittämättä tärkeä. Jäsenet saavat toimintaan osallistuessaan mielekästä tekemistä ja päivärytmiä jokapäiväiseen arkeen. OSSI-hankkeen kyselyssä jäseniltä kysyttiin viihtymisestä Klubitalolla ja mahdollisesta suuntautumista kohti uusia haasteita. Moni jäsen on tyytyväinen nykytilaansa Klubitalolla. On kuitenkin hyvä myös rohkaistua etsimään reittejä elämässä eteenpäin, uusiin ympyröihin. Klubitalojen tarkoitushan on tukea jäseniä toipumisessa. Siksi talojen valmius kannustaa…

    Lue lisää

  • Millaista on olla Klubitalolla?

    Tässä blogipostauksessa OSSI -hankkeen tutkimusavustaja Jussi Haatainen kertoo OSSI-kyselyn tulosten perusteella siitä, miten jäsenet kokevat osallisuuden Klubitaloilla, miten he kokevat tulevansa kuulluiksi ja miten he kokevat vaikutusmahdollisuutensa? Klubitalot ovat jäsenille OSSI-kyselyn tulosten perusteella positiivisen olemisen ja osallistumisen paikkoja. Suurin osa kyselyyn vastanneista jäsenistä koki vahvasti kuuluvansa oman talonsa yhteisöön. Vastaajien joukossa oli kuitenkin myös heitä,…

    Lue lisää