• Uteliaana Salossa: Suomen Klubitalojen Kevätseminaari 2026

    Uteliaana Salossa: Suomen Klubitalojen Kevätseminaari 2026

    Suomen Klubitalojen Kevätseminaari kokosi Saloon jäseniä ja työntekijöitä eri puolilta Suomea pohtimaan oppimista, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Kolmen päivän aikana kuulimme puheenvuoroja niin tulevaisuuden taidoista, luonnon merkityksestä mielenterveydelle kuin yhteisöjen voimastakin. Yksi seminaarin vahvimmista teemoista oli ehdottomasti uteliaisuus. Muuttuva maailma, kestävä mieli -teemaisessa tiistaipäivässä puhunut senioriopiskelija Anja Toivonen muistutti, ettei oppimiselle ole ikärajaa. Maailma muuttuu jatkuvasti,…

    Lue lisää

  • Oppimisen tuen teemakuukausi huipentui yhteiseen lähipäivään Tampereella

    Keskiviikkona 18.3. kokoonnuimme 18 Klubitalon voimin Opintojen tuen päivään Tampereelle. Päivä oli täynnä inspiroivia puheenvuoroja ja oivalluksia.  Aloitimme Erilaiset polut -paneelikeskustelulla, josta takataskuun jäi ajatuksia mm. siitä, kuinka lähtökohtana vertaisuudelle ja opiskelijayhteisön syntymiselle tulee olla luottamuksen rakentaminen ja turvallisen tilan luominen. Erilaisuus on rikkaus, ja  uusia ideoita ei voi syntyä siellä, missä kaikki ovat samanlaisia.…

    Lue lisää

  • Erasmus+-akkreditointi luo jatkuvuutta kansainvälisiin mahdollisuuksiin suomalaisille Klubitaloille

    Suomen Klubitalot ry on kehittänyt kansainvälistä toimintaansa pitkäjänteisesti, ensin pienimuotoisen liikkuvuushankkeen puitteissa ja viime vuodesta lähtien akkreditoituna aikuisoppimisorganisaationa. Erasmus+-ohjelman akkreditointi toimii ”laatumerkkinä” ja on osoitus siitä, että tehty työ tunnistetaan ja siihen luotetaan myös eurooppalaisella tasolla. Nyt saamamme rahoitus, 54 000 euroa, mahdollistaa liikkuvuuksien jatkumisen taas tänä ja ensi vuonna. Euroopan unionin Erasmus+-ohjelmassa tuetaan liikkuvuutta,…

    Lue lisää

  • Metropolian sosionomiopiskelijat oppivat kuntoutujalähtöisistä menetelmistä ja vaikuttavuuden arvioinnista verkkokoulupilotissa

    Pilotoimme alkuvuonna 2025 uudenlaisen, osallistavan Kuntoutuja keskiössä -verkkokoulun yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutuksellista oppilaitosyhteistyökonseptia alettiin suunnitella syksyllä 2024, ja sen tavoitteena oli tarjota sosiaalialan opiskelijoille mahdollisuus oppia menetelmistä, joissa kuntoutuja on keskiössä, sekä tiedolla johtamisesta kuntoutujan tukena. Samalla haluttiin myös tavoittaa niitä opiskelijoita, jotka voisivat itse hyötyä klubitalotoiminnasta nyt tai tulevaisuudessa, ja lisätä opiskelijoiden ymmärrystä…

    Lue lisää

  • Jäsenten toipuneisuus ja työhönpaluuvalmius vahvistuvat klubitalojäsenyyden myötä

    Kaikki verkostomme Klubitalot ottivat vuonna 2024 käyttöön yksilötason mittarit, jotka muodostavat Oma polku -kokonaisuuden yhdessä Oma polku -keskustelun ja henkilökohtaisen tuen kanssa. Oma polun avulla taitojen hahmottaminen, tavoitteiden asettaminen ja seuranta helpottuvat, ja yksilötason mittareilla saadaan kiinni yksittäisten jäsenten toipumisesta sekä työ- ja toimintakyvystä. ESKOT ry:n kehitysjohtaja Sami Ylitalo analysoi vuoden 2024 aikana kahdesti vastanneiden…

    Lue lisää

  • Suomen Klubitalot ry palkittiin Vuoden Vaikuttavuusteko 2024 -kilpailussa

    Suomen Klubitalot ry:n reaaliaikaisella vaikuttavuustiedolla johtaminen palkittiin Vaikuttavuusseura ry:n Vuoden Vaikuttavuusteko 2024 toisella sijalla. Jokainen kilpailuehdotus tarkasteltiin yksityiskohtaisesti käyttäen sekä esipisteytyksen kvantitatiivisia että loppuarvioinnissa kvalitatiivisia mittareita. Raadin perustelut ovat kerrassaan vakuuttavat:⁣ Arviointiraati perusteli valintaansa seuraavasti: Mielenterveyskuntoutujien toiminnan ja sen vaikuttavuuden seuranta on riittämätöntä. Reaaliaikaisen tiedon ja vaikuttavuuden mittaaminen puuttuu. Klubitalojen päivittäisen toiminnan datan valjastaminen johtamisen…

    Lue lisää

  • “TINA” vai “SI”, tiedolla johtaminen ja implementoinnin mittaaminen: Mitä Vaikuttavuuden tutkimuksen päiviltä jäi takataskuun?

    Vaikuttavuuden tutkimuksen päivien aiheena oli tänä vuonna integraatio hyvinvointialueilla: Siiloista vaikuttaviin kokonaisuuksiin. Esityksissä pureuduttiin laajasti vaikuttavuuden arvioinnin, tiedolla johtamisen, innovaatioiden ja implementoinnin kysymyksiin. Näillä teemoilla on paljon yhtymäkohtia myös Suomen Klubitalot ry:n ja klubitaloverkoston kehittämistyön kanssa. Itse kuuntelin ohjelmaa järjestökentän – ja erityisesti mielenterveyskuntoutujien Klubitalojen – edustajan näkökulmasta. Tässä joitakin pohdintoja siitä, mitä yhtymäpintaa löysin…

    Lue lisää

  • Ajankohtaista: Vahvempi pohjoismainen klubitaloverkosto lisää jäsenten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia

    Pohjoismaisten Klubitalojen yhteistyö saa uuden sysäyksen hankkeessa, joka tuo yhteen mielenterveyskuntoutujat, Klubitalot ja klubitalokoalitiot Pohjoismaista. Tavoitteena on luoda vahvempi verkosto, joka tukee mielenterveyskuntoutujien osallisuutta, hyvinvointia ja vaikuttamismahdollisuuksia Pohjoismaissa. Miksi hanketta tarvitaan ja mitä sillä tavoitellaan? Tutkimusten mukaan mielenterveyskuntoutujien yhteiskuntaosallisuus on usein heikko ja syrjäytymisriski korkea (Salehi et al., 2019). Hankkeessa vahvistetaan nuorten mielenterveyskuntoutujien osallisuutta ja…

    Lue lisää

  • Mielenterveyskuntoutujien hoito on yhteispeliä: Järjestöleikkausten vaikutukset ovat katastrofaalisia

    23 suomalaisella Klubitalolla kohdattiin mielenterveyskuntoutujia 104 400 kertaa vuonna 2023, 16 eri hyvinvointialueella sekä Helsingissä ja Ahvenanmaalla. Annetun tuen määrä on merkittävä aikana, jolloin mielenterveys on jo yleisin peruste työkyvyttömyys­eläkkeelle. Klubitalojen tuella vaikeasti työllistyvistä talojen kuntoutujajäsenistä työllistyy vuosittain 20 %. Lisäksi 19 % kuntoutujista jatkopoluttuu opiskelemaan tai pystyy jatkamaan opintojaan Klubitalojen tarjoaman opintovalmennuksen turvin vuosittain.…

    Lue lisää

  • Etsimme viestintäsuunnittelijaa (80 % työaika)

    Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen viestintäsuunnittelijaa Suomen Klubitalot ry on valtakunnallinen yhdistys, joka tukee ja kehittää suomalaista klubitalotyötä. Klubitalot ovat jäsenten ja henkilöstön yhdenvertaisia yhteisöjä, jotka tarjoavat jäsenilleen tavoitteellista toimintaa arkeen, vertaistukea ja yksilöllistä ohjausta. Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen viestintäsuunnittelijaa. Toiminnan rahoittaja on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). Päätehtävänäsi on suunnitella ja toteuttaa Suomen…

    Lue lisää