Elokuu oli OSSI-yhteistutkimushankkeelle leppoisaa valmistautumista syksyn haasteisiin. Maanantaina 15.8. kokoonnuttiin Tikkurilan Klubitalolle kuulemaan kanssatutkijoiden Sauli Savelan, Pirjo Halmeen sekä Antti Pitkäsen tutkimustuloksista.
Työpajaan tuli OSSI-tiimi mukaan luettuna yli kolmekymmentä osallistujaa, joista kymmenen oli ”isäntätalo” Tikkurilasta, kolme Fontanan, Haminan ja Helsingin Klubitaloista, kaksi Itä-Helsingistä ja Nurmijärveltä sekä vantaalaisesta Hyvät Tuulet -mielenterveysyhdistyksestä ja yksi Klubitalo Pelarenista Ahvenanmaalta sekä Eskot ry;n Digitys-hankkeesta. Työpajan aluksi Sauli kertoi niistä haastatteluista löydetyistä asioista, jotka rohkaisevat ja auttavat jäseniä pääsemään eteenpäin elämässään. Antti täydensi kertomalla siitä, mitä jäsen kaipaa ja tarvitsee silloin, kun hänessä herää halu saada aikaan jotain merkittävää Klubitalon ulkopuolella. Ja Pirjo kuvasi niitä asioita, jotka luovat jäsenille tunteen kuulumisesta taloon ja sen yhteisöön.
Tulosten pohjalta käynnistyneessä työskentelyssä eri talojen edustajat pohtivat, miten voisivat lisätä jäsenten kokemusta elämässä eteenpäin menemisessä sekä talon ulkopuolelle uskaltautumisessa. Tuloksia koskeva diaesitys jaettiin osallistujille, jotka voivat viedä ne omien talojensa talokokouksiin tai kehittämispäiviin hyödynnettäväksi.
Elokuussa OSSI-tiimin jäsenet myös valmistautuivat syyskuun puolivälissä alkavaan Euroopan Mielenterveyskonferenssiin, jossa he pääsevät kertomaan näitä tuloksia myös mielenterveysalan ammattilaisille, tutkijoille ja kokemusasiantuntijoille. Ja samalla koottiin aineksia vuoden jatkohanketta koskevaan suunnitelmaan, jotta Koronan vaikeuttamaa toimintatutkimuksen jalkautumista Klubitaloille voitaisiin toteuttaa vielä ensi vuonnakin.