Clubhouse International valvoo, edustaa ja tukee lähes 300 Klubitaloa 32:ssa eri maassa. Sen lisäksi eurooppalaisia Klubitaloja edustaa Clubhouse Europe.

Klubitalojen kansainvälinen kattojärjestö Clubhouse International valvoo laatusuosituksia ja vastaa laatusertifikaattien myöntämisestä. Lisäksi Clubhouse International koordinoi kansainvälisiä seminaareja ja on tukena uusia Klubitaloja perustettaessa. Clubhouse Europen tavoitteena on esimerkiksi pitää huolta, että eurooppalainen lainsäädäntö ja yhteiskuntapolitiikka huomioidaan Clubhouse Internationalin tehdessä päätöksiä.

Klubitalot ja Suomen Klubitalot ry ovat aktiivisia kansainvälisesti

Edustamme suomalaista klubitaloverkostoa myös kansainvälisesti. Viemme verkoston yhteisiä asioita Clubhouse Internationalin ja Clubhouse Europen suuntaan ja osallistumme heidän työryhmiinsä. Lisäksi teemme yhteistyötä muiden koalitioiden kanssa ja olemme aktiivinen osa Pohjoismaisten koalitioiden ryhmittymää.

Suomen Klubitalot ry osallistuu vuosittain puhujana ja kouluttajana kansainvälisiin klubitaloseminaareihin. Vuonna 2019 vuorossa on maailmanseminaari, joka pidetään Norjan Lillestrømissa. Klubitalomaailman omien seminaarien lisäksi käymme säännöllisesti ajankohtaisissa mielenterveysalan seminaareissa esittelemässä klubitalomallia.

Klubitalojen Eurooppa-konferenssi 2018: Mikä tekee klubitaloyhteisöstämme erityisen?

Mitä Klubitalojen kansainvälisissä konferensseissa tapahtuu? Katso videolta kooste Tanskan Aalborgissa 2018 pidetystä Eurooppa-konferenssista! Video: Peppi Laine