Moikka! Täällä esittäytyy Julia Åhman, eKlubitalon opintovalmennuksen harjoittelija. Aloitin harjoittelun parisen viikkoa sitten ja ensimmäiset viikot ovat hujahtaneet ohi nopeasti. Olen aloittanut harjoittelun eKlubitalolla innostunein tunnelmin ja heti harjoittelun alussa sain lämpimän vastaanoton muulta tiimiltä. Ensimmäisiin päiviin on sisältynyt paljon uuden oppimista sekä perehtymistä niin Klubitalojen ja eKlubitalon toimintaan kuin eri järjestelmiinkin. Lisäksi olen päässyt vierailemaan Lahden Klubitalolla.
Opintojeni alussa asuin muutaman vuoden Jyväskylässä, mutta sittemmin olen palannut kotikaupunkiini Lahteen. Vapaa-aikani on minulle tärkeää ja pyrin täyttämään sen iloa tuovilla asioilla. Näistä yhtenä tärkeimpänä on ystävien ja perheen kanssa vietetty aika. Toinen tärkeä osa vapaa-aikaani on liikunta. Nautin etenkin pitkistä kävelylenkeistä luonnossa ja siellä koen rauhoittuvani parhaiten. Liikunnan lisäksi myös kirjat ovat lähellä sydäntäni ja pyrinkin raivaamaan lukemiselle tilaa arjessani mahdollisimman paljon. Kirjojen parissa rentoudun ja pääsen samalla uppoutumaan erilaisiin maailmoihin ja oppimaan uutta.
Opiskelen yleistä- ja aikuiskasvatustiedettä Jyväskylän yliopistossa, ja maisteriopintoni ovat tällä hetkellä loppusuoralla. Pääaineenani on aikuiskasvatustiede ja sivuaineena psykologia. Päädyin aikuiskasvatustieteen pariin, koska kiinnostuin opintojen ihmisläheisestä otteesta ja lisäksi minua kiinnosti oppimisen ymmärtäminen elämän eri vaiheissa. Opintojeni aikana kiinnostus elinikäistä oppimista kohtaan kasvoi entisestään ja työskentely sen parissa alkoi tuntua houkuttelevalta. Pääsin onnekseni harjoitteluun eKlubitalolle, jossa pääsen kehittämään osaamistani ja hyödyntämään opintojeni aikana oppimaani käytännön työtehtäviin. Digitalisoitumisen myötä myös oppimisen tavat monipuolistuvat ja eKlubitalo tarjoaakin loistavan mahdollisuuden päästä oppimaan lisää verkossa tapahtuvasta oppimisesta.
Tältä harjoittelulta toivon oppimiskokemuksia, itseni kehittämistä sekä mielenkiintoisia kohtaamisia ihmisten kanssa!

Julia Åhman
julia.ahman@suomenklubitalot.fi