Ajankohtaista: Vahvempi pohjoismainen klubitaloverkosto lisää jäsenten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia

Pohjoismaisten Klubitalojen yhteistyö saa uuden sysäyksen hankkeessa, joka tuo yhteen mielenterveyskuntoutujat, Klubitalot ja klubitalokoalitiot Pohjoismaista. Tavoitteena on luoda vahvempi verkosto, joka tukee mielenterveyskuntoutujien osallisuutta, hyvinvointia ja vaikuttamismahdollisuuksia Pohjoismaissa.

Miksi hanketta tarvitaan ja mitä sillä tavoitellaan?

Tutkimusten mukaan mielenterveyskuntoutujien yhteiskuntaosallisuus on usein heikko ja syrjäytymisriski korkea (Salehi et al., 2019). Hankkeessa vahvistetaan nuorten mielenterveyskuntoutujien osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia Pohjoismaissa. Monelle yhteistyön tekeminen muulla kuin omalla äidinkielellä voi olla kynnyskysymys: Tämän hankkeen avulla mahdollistamme pohjoismaiseen yhteistyöhön kiinnittymisen entistä saavutettavammin.

Klubitalojen tasolla hanke mahdollistaa uudenlaista yhteistyötä yli maarajojen. Pohjoismaisen Klubitalojen välisen yhteistyön ja vertaisoppimisen muotoilusta kiinnostuneet pääsevät itse ehdottamaan teemoja, joiden äärelle Klubitalot hankkeen puitteissa kokoontuvat. Hanke luo pohjoismaisten Klubitalojen yhteistyölle ja resurssien jakamiselle rakenteita, joiden avulla yhteistyötä on tulevaisuudessa helpompi jatkaa.

Klubitalokoalitioiden välinen yhteistyö kaipaa puolestaan tehostamista ja yhtenäisempiä toimintatapoja, jotta voimme vaikuttaa yhteiskunnallisesti entistä tehokkaammin kaikkia meitä koskettaviin aiheisiin. Etunamme on, että pohjoismaiset yhteiskunnat ovat melko samankaltaisia, joten myös haasteet esim. rahoituksen kanssa ovat yhteneväisiä. Samankaltaisuus helpottaa myös yhteisen viestinnän kärkien pohtimisessa. Tavoitteemme ovat samoja: Lisätä näkyvyyttä mielenterveysasioissa sekä kasvattaa mielenterveyskuntoutujien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Hankkeen viralliset tavoitteet:

Vahvempi pohjoismainen klubitaloverkosto lisää mielenterveyskuntoutujien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia:

  • Jäsenten välinen yhteistyö ja vertaisoppiminen yli maarajojen lisääntyy
  • Pohjoismaisten Klubitalojen välinen yhteistyö, vertaisoppiminen ja resurssien jakaminen lisääntyy
  • Pohjoismaisten klubitalokoalitioiden välinen yhteistyö, vertaisoppiminen ja resurssien jakaminen tehostuu

Hanke edistää pohjoismaista yhteistyötä

Hanke muodostuu Helsingissä keväällä 2025 pidettävän Klubitalojen Eurooppa-konferenssin puitteissa käynnistettävästä ja hankkeen myötä laajenevasta yhteistyöstä, jota konferenssin jälkeen jatketaan etäyhteyksin, digitaalista oppimisympäristöä Howspacea hyödyntäen.

Eurooppa-konferenssissa kerätään tietoa osallistujien mielestä tärkeimmistä vertaisoppimisen paikoista ja teemoista: Tiedon avulla konferenssin jälkeinen Klubitalojen välinen yhteistyö muotoutuu taloja aidosti hyödyttäväksi. Konferenssin jälkeen yhteistyö jatkuu Howspace-ympäristössä, jossa Klubitalot pääsevät jatkamaan vertaisoppimista valituista teemoista, kuten opintovalmennuksesta Klubitaloilla ja sen avulla nuorten mielenterveyskuntoutujien tavoittamisesta. 

Syksyllä 2025 käynnistetään jäsenille kohdistettu, itseilmaisua ja pohjoismaista yhteistyötä taiteen keinoin vahvistavan virtuaalitaidenäyttelyn suunnittelu ja toteutus Howspace-alustalla. Virtuaalitaidenäyttely toteutetaan mahdollisuuksien mukaan 3D-ympäristössä, esim. virtuaali­talo IloNovissa.

Vuoden 2026 aikana hanke keskittyy pohjoismaisten Klubitalojen ja koalitioiden välisen yhteistyön syventämiseen: Vuoden 2025 Eurooppa-konferenssissa kerättyä tietoa ja koko vuoden 2025 aikana Klubitalojen välillä opittua koostetaan ja jatkohyödynnetään tällöin koalitioiden tasolla.

Keväällä 2026 virtuaalitaidenäyttelyn avajaiset tuovat esille mielenterveyskuntoutujien kokemuksia ja oikeuksia. Vuonna 2026 hanke huipentuu taidenäyttelyn materiaalia jatkojalostavaan yhteispohjoismaalaiseen vaikuttamisviestinnän kampanjaan, joka tuo mielenterveyskuntoutujien äänen laajasti esille kaikissa Pohjoismaissa.

Hanke huomioi nuorten näkökulman ja jatkuvuuden

Hanke ottaa nuoret Klubitalojen jäsenet mukaan tarjoten heille mm. mahdollisuuden osallistua Eurooppa-konferenssiin ja sitä seuraavaan yhteistyöhön. Nuorten mielenterveyden tilaa kuvaavien indikaattorien negatiivinen kehitys on jatkunut (Kiviruusu & Aalto-Setälä 2023)​ ja haluamme hankkeella luoda nuorille mielenterveyskuntoutujille vaikutusmahdollisuuksia sekä vahvistaa osallisuutta ja vertaisuutta yli kielirajojen. Hanke tukee osaltaan nuorten oikeutta tulla kuulluksi ja vaikuttaa pohjoismaisella tasolla.

Hankkeen aikana pyritään luomaan pysyviä yhteistyörakenteita ja toimintamalleja, jotka mahdollistavat jatkuvamman vertaisoppimisen ja -vaikuttamisen pohjoismaisten Klubitalojen keskuudessa myös hankkeen jälkeisinä vuosina. 

Pidetään sormet ristissä, että saamme hankerahoituksen! Olemme hakeneet rahoitusta Demos verkostot -tukiohjelmasta.

Lähteet

  • Kiviruusu, O., & Aalto-Setälä, T. (2023). Lasten ja nuorten mielenterveysoireilu ei näytä laantumisen merkkejä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 60(2). https://doi.org/10.23990/sa.129680
  • Salehi, A., Ehrlich, C., Kendall, E., & Sav, A. (2019). Bonding and Bridging Social Capital in the Recovery of Severe Mental Illness: A Synthesis of Qualitative Research. Journal of Mental Health, 28(3), 331–339. https://doi.org/10.1080/09638237.2018.1466033