ECMH -konferenssimatka jäsenen silmin

Tässä blogipostauksessa Salon Klubitalon jäsen Sonja kertoo matkastaan 8th European Conference on Mental Health -konferenssiin Belfastiin, Pohjois-Irlantiin. Matka oli Sonjan mielestä mukava ja hyödyllinen kokemus.

Keväällä Suomen Klubitalot ry ilmoitti sähköpostitse hakevansa Suomen Klubitaloilta jäsentä mukaansa syksyllä järjestettävään kansainväliseen mielenterveyskonferenssiin European Conference of Mental Health (ECMH) Belfastiin, Pohjois-Irlantiin. Tapahtuma kuulosti mielenkiintoiselta ja matka jännittävältä, ja lopulta kaverin rohkaisemana uskalsin lähettää hakemuksen. Odottelin vasusta muutaman viikon ja lopulta sain ilokseni kuulla, että minut oli valittu


Aikaa matkaan oli vielä runsaasti tiedon saatuani, mutta aloin jo hyvissä ajoin selvittämään niin matka-asioita kuin etsimään tietoa itse konferenssista ja Belfastista. Pikemmin kuin huomasinkaan, olikin jo syyskuun loppu ja matka lähestyi! Lähdin matkaan keskiviikkona aikaisin aamulla, ensin linja-autolla ja sitten Helsinki-Vantaan lentokentältä vaihtoyhteydellä Amsterdamin kautta. Perillä Belfastissa olin illalla. Taksimatka hotellille ei kestänyt kauan ja loppuillan vietin hotellilla tutustuen siihen ja suunnitellen seuraavaa päivää.


Seuraavana aamuna tapasin Suomen Klubitalot ry:n Päivin ja Pepin ja lähdimme yhdessä kohti konferenssikeskusta. Sinne saavuttuamme saimme infoa aikatauluista ja luennoista. Molempiin konferenssipäiviin sisältyi muutama pääpuhe ja lisäksi useita 20 minuutin luentoja. Pitkän konferenssipäivän jälkeen kiiruhdimme hotellille valmistautumaan illalla pidettävään juhlaillalliseen, joka järjestettäisiin hotellin vieressä sijaitsevassa Titanic-museossa. Illan teemana oli 1920-luku, ja se näkyikin vieraiden pukeutumisessa, musiikissa ja tunnelmassa. Juhlapaikka oli kopio Titanic-laivasta ja sieltä löytyivät myös samannimisestä elokuvasta kuuluisat portaat.

Sonja, Päivi ja Peppi Titanic-museon portailla.

Sonja, Päivi ja Peppi Titanic-museon portaissa.


Konferenssi päättyi seuraavana päivänä. Pääpuheet ja luennot olivat mielenkiintoisia, niistä parhaiten mieleen jäivät Carita Kilpisen ja Mai Peltoniemen henkilökohtaiset ja koskettavat tarinat, Shanti Dasin haastattelu hänen surustaan menetettyään läheisiään itsemurhalle, ja työstä stigman poistamiseksi mielenterveyshäiriöiden ympäriltä sekä Alf Rehnin luento yritysmaailman ja mielenterveyden yhteensovittamisesta.

Sonja lukee Suomen Klubitalot ry:n esitettä.

Sonja konferenssipaikan Recovery-villagessa lukemassa uutta Suomen Klubitalot ry:n esitettä. Kuva: Peppi


Konferenssin päätyttyä minulle jäi loppupäivä aikaa tutustua Belfastiin ja sen nähtävyyksiin. Belfast on tunnettu satamastaan ja laivan rakennuksesta. Ehkä maailman tunnetuin laiva Titanic on rakennettu kaupungissa. Siihen ja laivan rakennukseen pystyi tutustumaan kaupungissa monin eri tavoin. Toinen tunnettu asia Belfastissa ovat muutama vuosikymmen sitten käydyt väkivaltaiset kiistat eri uskontokuntien välillä. Poliittiset muraalit ja jaetut kaupunginosat muistuttavat tuosta ajanjaksosta edelleen. Uudempaa kuuluisuutta kaupungille on tuonut suosittu tv-sarja Game of Thrones, jota on kuvattu Belfastissa ja muualla Pohjois-Irlannissa.


Lauantaiaamuna koitti kotiin lähdön aika ja pitkän matkustuspäivän jälkeen lennon vaihdolla Lontoon kautta olin taas takaisin Suomessa.
Matka Belfastiin ja osallistuminen ECMH-konferenssiin oli erittäin antoisa ja olen tyytyväinen, että uskalsin keväällä vastata Suomen Klubitalot ry:n lähettämään sähköpostiin. Opin paljon uutta mielenterveydestä ja samalla sain paljon uusia kokemuksia, joista on varmasti minulle hyötyä tulevaisuudessa.

Kirjoittanut: Sonja Salomaa

Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!