Klubitaloilla käytävien tavoitekeskustelujen eli Oma polku -keskustelujen tarkoituksena on tukea jäsenten yksilöllisiä toipumisen polkuja. Oma polku -keskusteluissa mietitään yhdessä kuntoutuja- ja henkilökuntajäsenen kesken, minkälaiset aktiviteetit Klubitalolla, ja sen ulkopuolella, tukevat jäsenen toipumista. Oma polku -keskustelujen ajatuksena on, että jäsen määrittää itse omat tavoitteensa, yhteistyössä henkilökuntajäsenen kanssa.
Yhteinen tavoitteiden määrittäminen ei ole helppo tehtävä. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että tavoitteiden tulisi olla kuntoutujalle itselleen merkityksellisiä ja tärkeitä. Niiden tulisi olla riittävän selkeitä ja konkreettisia, jotta niiden toteutumista voidaan seurata. Tavoitteiden tulisi olla myös sopivan haastavia: realistisia, mutta tässä hetkessä vielä riittävän vaikeita. Vuorovaikutuksen näkökulmasta lisähaasteen asettaa tavoitepäätösten yhteinen neuvotteleminen. Henkilökuntajäsenen ei tule sanella tavoitteita. Toisaalta kuntoutujan voi olla itse vaikea tietää, mikä kaikki olisi Klubitalolla mahdollista. Tyypillisesti tätä ongelmaa ratkotaan siten, että henkilökuntajäsenet tekevät tavoitekeskustelussa jäsenille erilaisia ehdotuksia siitä, mitä tavoiteltavat asiat voisivat olla. Tarkastelimme VOIS-hankkeen tutkimuksessa, minkälaisia tavoite-ehdotuksia henkilökuntajäsenet tekevät ja miten jäsenet vastaavat näihin ehdotuksiin. Mitä löysimme?
Henkilökuntajäsenet ehdottavat tavoitteita
Henkilökuntajäsenten ehdotukset rakentuivat tyypillisesti kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa ehdotettiin tiettyä tavoitetta, esimerkiksi näin:
”Laitetaanko enemmän sosiaalista kanssakäymistä?”
”Olisko se siirtymätyöpaikkaan hakeminen?”
Varsinaista ehdotusta seurasi selitys, jossa henkilökuntajäsen vetosi jäsenen kiinnostuksen tai kyvykkyyteen kyseisen asian parissa. Selitykset olivat esimerkiksi tällaisia:
”…koska mun mielestä sun sosiaalinen kanssakäyminen on jo lisääntynyt, mikä on ihan mahtavaa.”
”…kun sä oot ollut kiinnostunut niistä siirtymätyöasioista, etenkin siitä kaupantyöstä.”
Tällaiset selitykset tekevät vuorovaikutuksessa tasavertaisempaa. Tarjoamalla ehdotuksen vahvistettavaksi jäsenelle, henkilökuntajäsen ei vain sanele tavoitteita vaan osoittaa jäsenellä olevan päätöksenteko-oikeus. Tarjoamalla selityksen henkilökuntajäsen osoittaa ehdotuksensa oikeutuksen, joka pohjaa hänen omiin havaintoihinsa jäsenestä.
Oma polku- keskustelu voi auttaa hahmottamaan toipumisen polulla olevia konkreettisia etappeja. Kuva: Jani Jalosalmi
Kuntoutujajäsenet vastustavat ehdotuksia
Huolimatta henkilökuntajäsenten tarjoamista selityksistä ehdotuksilleen, jäsenet vastustivat tavoite-ehdotuksia. He eivät kuitenkaan suoraan kieltäneet ehdotettua tavoitetta. Jos henkilökuntajäsen perusteli ehdotustaan jäsenen kiinnostuksella, vetosi jäsen kyvykkyyden puutteeseensa. Esimerkiksi näin:
”Oon kiinnostunut, mutta mä en vaan tiedä onko siirtymätyöt sellaista mihin mä pystyisin nyt tekemään.”
Jos taas henkilökuntajäsen perusteli ehdotustaan jäsenen kyvykkyydellä, jäsen vetosi kiinnostuksen puutteeseensa näin:
”Joo ois hyvä tutustua enemmän ihmisiin, mutta mä en oo erityisen kiinnostunut saamaan enemmän kavereita.”
Tällä tavalla jäsen saattoi hylätä ehdotuksen ilman erimielisyyttä ehdotuksen perustelujen kanssa!
Tavoitepäätösten sujuvuus
Vaikka ehdotukset selityksineen toimivat hyvin vuorovaikutuksen tasapuolisuuden tavoittelussa, ne eivät olleet erityisen toimivia tavoitepäätösten viemisessä maaliin. Tavoitepäätökset olivat sujuvimpia silloin kun henkilökuntajäsen keskittyi kutoutujajäsenen ominaisuuksien (kyvykkyys ja kiinnostus) sijaan nimeämään tietyn toiminnon Klubitalolla. Henkilökuntajäsen ei siis varsinaisesti ehdottanut tavoitetta, vaan tiettyä toimintoa, jota hän pyysi kuntoutujaa pohtimaan. Esimerkiksi näin:
”Jos laittais siitä työnjaosta? Mitä siellä pitäis tapahtua, miten se saatais niinku sujuvammaks tai miten niinkun sun omalla kohdalla?”
Tämä sai kuntoutujajäsenen pohtimaan itse omaan tavoitettaan kyseiseen toimintoon liittyen. Esimerkiksi näin:
”Mä voisin miettiä etukäteen, mitä tehtäviä mä haluaisin ja sitten nopeammin reagoida niissä työnjakotilanteissa”.
Näin saatiin nimettyä yhteisesti kuntoutujajäsenen itse itselleen sanoittamia tavoitteita. Toimintojen nimeäminen vaatii toki henkilökuntajäseneltä hyvää käsitystä kuntoutujan kyvykkyydestä ja kiinnostuksista sekä niistä aktiviteeteistä, jotka ovat kuntoutujalle tärkeitä ja mahdollisia. Ja kuntoutujalta halua ja kykyä pukea sanoiksi oman elämänsä haasteita ja mielenkiinnon kohteita. Toimivimmillaan Oma polku -keskustelu voi auttaa hahmottamaan toipumisen polulla olevia konkreettisia etappeja. Siksi panostaminen tavoitepäätösten vuorovaikutukseen on erityisen tärkeää.
Kirjoittaja: Elina Weiste
Tutkimusartikkeli on julkaistu lehdessä Journal of Psychosocial Rehabilitation in Mental Health ja se on luettavissa osoitteessa:
https://trebuchet.public.springernature.app/get_content/02b49f44-1f8e-4170-a57d-f28c4462f606
Lisää VOIS-hankkeen tutkimuksista: http://vois.fi/fi/julkaisut/