Kolme vuosikymmentä klubitalotoimintaa Tallinnassa
Haabersti Klubimaja perustettiin maaliskuussa 1996, ja sen alkuvaiheen henkilökuntaan kuului kaksi työntekijää. Toiminta perustuu klubitalomalliin, jossa henkilökunta ja jäsenet työskentelevät rinnakkain arjen tehtävissä. Haabersti Klubimaja on ainoa klubitalomallin mukainen Klubitalo Baltian maissa, ja se toimii Tallinnan kaupungin mielenterveyspalveluiden osana. Sen tavoitteena on tukea vakavista mielenterveyden häiriöistä toipuvia ihmisiä arjessa, työelämään palaamisessa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa.
Maaliskuussa 1996 Haabersti Klubimaja perustettiin yhteistyössä kanadalaisen Progress Place Klubitalon kanssa. Syyskuussa 1996 entinen Haabersti Psychosocial Rehabilitation Centre muutettiin virallisesti klubitalomallin mukaiseksi Klubitaloksi. Klubitalo aloitti toimintansa kahdella työntekijällä ja kymmenellä jäsenellä. Klubitalomallissa työntekijöiden rooli on työskennellä yhdessä jäsenten kanssa, ei heidän yläpuolellaan ja tukea jäseniä työ‑ ja koulutuspoluissa sekä osallistua päivittäisten yksiköiden toimintaan (esim. keittiö, toimisto, työ‑ ja koulutusyksikkö).
Haabersti Klubitalo on Clubhouse International ‑verkoston täysivaltainen jäsen. Vuodesta 2000 lähtien se on ollut osa Tallinn Mental Health Center ‑organisaatiota. Toiminta on kehittynyt vuosien varrella vastaamaan sekä kansainvälisiä standardeja että Viron sosiaalipalvelujärjestelmää.
Yhteisöllisyys näkyy jokaisessa päivässä
Klubitalon toiminnanjohtaja Sander on ollut kahdeksan vuotta töissä Klubitalolla, ja myös toinen työntekijä Nella toimistoyksiköstä, esitteli itsensä. ”Meillä on seitsemän työntekijää ja kaksi lisää on tulossa töihin, jolloin meitä on kaikkiaan yhdeksän. Klubitalolla on yli tuhat jäsentä. Olemme olleet jo 30 vuotta tällä alueella pitämässä Klubitaloa vain eri paikoissa”, kertoo Sander.

Klubitalolla on päivittäin kokous, jossa jäsen lukee päivän suunnitelman heti aamusta. Talo aukeaa yhdeksältä aamukokouksella ja jatkuu yksikkökokouksella. Jäsenistä 30-40 prosenttia on venäjää puhuvia. Tallinnan väestöstä noin puolet puhuu venäjää äidinkielenään.
Yhdeltä oli lounas ja meille tarjoiltiin maukkaita ravioleja, kesäkurpitsaa sekä jäätelökakkua jälkiruoaksi. Lounaan jälkeen on iltapäiväkokous ja puoli yhdeltä on kokous venäjäksi, jotta kieltä puhuvat saavat kaiken mahdollisen tiedon. Atk-tunnit alkavat venäjän kielellä. Tänään on myös siivouspäivä. Heillä on tällä viikolla myös tulossa taideilta jäsenille, jossa muun muassa piirretään. Taide on Virossa korkeasti arvostettua. Osa jäsenistä tulee torstaina Klubitalolle työpäivän jälkeen eli kello viiden jälkeen illalla.

Koulutus ja opintoyksikössä on myös tänään tiistaina 5.5. toimintaa. Kaikilta kysytään, mihin yksikköön ihmiset menevät. Sander jakaa ihmiset eri yksiköihin sujuvasti. Kaikki ovat mielellään menossa töihin ja ovat innoissaan päivän tehtävistä. Kuuntelimme Sanderin mielenkiintoisen Klubitalon esittelyn kiertäen eri yksiköissä. Sander on taitava esiintyjä ja puhuu sujuvasti englantia. Hän on myös jäseniä innostava ja empaattinen työntekijä.
Viro tekee Saksan, Suomen ja Ruotsin Klubitalojen kanssa paljon yhteistyötä.
Jäsen esitteli viestintäyksikköä, jossa on monenlaista toimintaa. Yhteistyökumppaneita Klubitalolla on paljon ja siellä pidetään heidän kanssaan esityksiä eri aiheista. Lääkäri tekee lähetteet Klubitalolle eli jäsenet tulevat sairaanhoitopiirin kautta tai joskus tuttavien kautta. ”Vierailemme myös sairaaloissa kyselemässä, että minkälaista tukea ihmiset tarvitsisivat ja teemme näin kenttätyötä”, kertoo Sanders.
Klubitalo on osa sosiaalihuoltojärjestelmää Virossa. Rahoitus ei ole ennakoitavissa tällä hetkellä, ja se asettaa standardit vaaraan. Heidän täytyy myös raportoida rahoittajalle jäsenten tekemisiä eri yksiköissä ja tilastoida käymistä Klubitalolla. ”Emme maksa vuokraa tästä talosta. Emmekä myöskään puutarhapalstasta, jota jäsenet viljelevät”, Sander sanoo. Sosiaalijärjestö rahoittaa Klubitalon toiminnasta 40 % ja hallitus 60 %. Viro tekee Saksan, Suomen ja Ruotsin Klubitalojen kanssa paljon yhteistyötä.

Sander kertoo, että Klubitalolla on keskusteltu myös nuorten aikuisten tarpeista. Suunnitteilla on mahdollisesti oma toimintayksikkö nuorille aikuisille Jyväskylän kulttuuripaja Trombin mallin mukaisesti. Tutustuimme työ- ja koulutusyksikköön, jossa tuetaan jäseniä työhön ja koulutukseen eri tavoin. Lisäksi vierailimme Klubitalon omalla puutarhapalstalla, jossa kasvatetaan salaattia, kesäkurpitsaa, kurpitsaa, mansikkaa, basilikaa ja tilliä. Niistä tehdään itse raikkaita salaatteja ruuaksi. Sander myös kertoo, että he tekevät Klubitalon kanssa paljon retkiä Virossa.
Seuraavana matkapäivänä vierailimme Tukikeskus Juksissa, jossa kuntoutujat osallistuvat päivätoimintaan ja työskentelivät taiteen parissa. Taideteokset olivat toinen toistaan värikkäämpiä ja upeampia. Meillä oli mahdollisuus tutustua taiteeseen erään taiteilijan työhuoneessa, jossa hän esitteli tauluja ja kertoi eri tekniikoista. Rakennuksen alakerrassa sijaitseva taidekauppa oli täynnä värikkäitä ja kauniita tuotteita, joiden kuvituksia asiakkaiden teokset koristivat. Keramiikkatyöt olivat upeasti ja värikkäästi lasitettuja. Keramiikan ystävänä löysin itselleni sieltä upean lautasen. Lautanen oli lehden muotoinen, ja sitä koristi kovakuoriainen kesän odotukseen sopien.
Kirjoittanut: Heidi Pekkarinen