Tutkimushankkeessa tapahtuu: kanssatutkijat valittu & ensimmäinen e-työpaja 11.5.2020

Klubitalojen ensimmäinen oma tutkimushanke on parhaillaan käynnistymässä ja maaliskuussa hankkeeseen oli mahdollista hakeutua kanssatutkijaksi. Nyt kanssatutkijat ja tutkimusavustaja on valittu.

Projektipäällikkö ja hankkeessa itsekin tutkimusta tekevä Outi Hietala valitsi haastattelujen perusteella kanssatutkijoiksi kolme Klubitaloissa aktiivisesti toimivaa jäsentä: Antti Pitkänen ja Pirjo Halme Lahden Klubitalolta sekä Sauli Savela Nurmijärven Klubitalolta. Tämän lisäksi hankkeessa aloittaa elokuussa määräaikaisena tutkimusavustajana Jussi Haatainen, joka on Suvimäen Klubitalon jäsen. Onnittelut kaikille valituille!

Kanssatutkijat ja tutkimusavustaja toteuttavat tutkimuksen yhdessä projektipäällikön kanssa. Kanssatutkijoiden työ on keikkaluonteista ja työtehtävistä sovitaan yhteisesti. He voivat kiinnostuksensa perusteella olla mukana koko tutkimuksen ajan, mutta tarvittaessa hankkeeseen voidaan ottaa mukaan uusia kanssatutkijoita.

Aivan aluksi eli tutkimuksen kartoitusvaiheessa suunnitellaan Klubitalojen jäsenille tämän kevään/kesän aikana jaettava kysely. Syventävässä tutkimusosuuden alkuvaiheessa (syksy 2020) tutkimukseen valitaan kyselytulosten ja Klubitalojen oman kiinnostuksen perusteella 2-4 taloa, joiden arkeen kaikki tutkimushankkeessa työskentelevät osallistuvat tehden samalla havaintoja ja toteuttaen haastatteluita. He toteuttavat myös tutkimustulosten pohjalta työpajoja ja osallistuvat niissä ideoitujen kokeilujen toteuttamiseen. Syventävän osuuden edettyä varsinaiseen tutkimusvaiheeseen (2021) mukaan voi tulla lisää Klubitaloja sekä muita mielenterveyskentän yhteisöjä tai yhdistyksiä.  

Klubitalojen jäsenten ja työntekijöiden ensimmäinen mahdollisuus osallistua tutkimukseen, eli tutkimuskysymysten ja alkukyselyn työstämiseen avautuu maanantaina 11.5. klo 12-14, jolloin tutkimustyöpaja kokoontuu etäyhteyksin Teamsissa. Kiinnostuneet voivat tulla mukaan e-työpajaan tietokoneen tai älypuhelimen kautta ilmoittautumalla Outille sähköpostilla torstaihin 7.5. mennessä. He saavat sitten sähköpostiinsa linkin, jonka kautta voivat liittyä kokoukseen. Työpajoja järjestetään myöhemmin eri puolilla Suomea.

Lisätietoja tutkimushankkeesta saa projektipäällikkö Outi Hietalalta, p. 041 3178943 / outi.hietala@suomenklubitalot.fi