Tässä blogipostauksessa Suomen Klubitalot ry:n OSSI -tutkimushankkeen kanssatutkijat Antti ja Sauli kertovat kokemuksistaan tutkimuksen teossa. Tutkimushankkeeseen osallistuminen on tuonut mukanaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, uskoa omiin kykyihin ja onnistumisen kokemuksia.
Sain keväällä 2020 vinkin Nurmijärven Klubitalon työntekijältä mahdollisesta tutkijan paikasta Suomen Klubitalon ”Yhteisöllisestä osallisuudesta yksilöllisiin siirtymiin”-projektissa eli kolmivuotisessa OSSI-hankkeessa. Aluksi epäröin, uskallanko lähteä hakemaan tutkijan paikkaa, koska oli kulunut jo paljon aikaa siitä, kun yliopistossa olin viimeksi tehnyt akateemista tutkimusta.
Maaliskuun – huhtikuun vaihteessa tein työhakemuksen ja jäin jännittyneenä odottamaan, miten hakemukselleni käy. Pari viikkoa kului ja Outi Hietala haastatteli minua puhelimessa. Sitten hän soitti minulle ja kertoi valinneensa minut yhdeksi hankkeen kolmesta kanssatutkijasta. Olin tavannut Outin jo aiemmin eräässä toimintaterapiaa käsittelevässä seminaarissa, jossa olimme kahvitauolla puhuneet keskenämme.
Työ alkoi sitten toden teolla keväällä mutta se tapahtui etäkokouksissa, koska koronapandemia oli iskenyt päälle. Työt alkoivat kyselyjen suunnittelulla. Tarkoitus oli sen avulla selvittää Klubitalojen jäsenten tuloa Klubitalolle, siellä olemista ja toimimista sekä sieltä ulos suuntautumista. Lisäksi kyselyssä oli mukana Korona-aiheisia kysymyksiä.
Koin kuuluvani OSSI-tutkimusporukkaan heti alusta asti ja sain tukea myös muilta kanssatutkijoilta. Pitkä toimettomuus oli vaikuttanut mielestäni paljon siihen, miten alhaalla itsetuntoni oli. Ei ollut pitkään aikaan ollut mitään mielekästä ja kiinnostavaa tekemistä. Nyt olen sitoutunut OSSI-hankkeeseen kovana haasteena ja odotan siltä paljon. Odotukset ovat korkealla. OSSI-hanke on myös vaikuttanut positiivisesti omaan mielenterveyteeni ja tuonut uskoa paremmasta tulevaisuudesta työn saralla.
Tutkimushanketta on mainostettu paljon Klubitaloille. Teimme esimerkiksi lyhyen esittelyvideon Suomen Klubitalojen www-sivuille. Jotenkin se vaikuttaa siihen, kun on oma kuva framilla, että pirskatti nyt sitä tosiaan ollaan mukana projektissa täysillä.
Ossi-tutkimushanke osallistui 9th European Conference on Mental Health -virtuaalikonferenssiin lokakuussa. Kuvassa vasemmalta oikealle: projektipäällikkö Outi Hietala, tutkimusavustaja Jussi Haatainen, kanssatutkija Antti Pitkänen ja kanssatutkija Sauli Savela.
Toivon pystyväni osaltani tuomaan jotain lisää tutkimukseemme ja olen huomannut, että muutkin kanssatutkijat ovat ammattitaitoista väkeä. Täydennämme toisiamme ja olemme olleet avoimia omista taustoistamme. Olen tuonut omia ajatuksiani ja ideoitani selkeästi esillä ja niitä on sitten käsitelty tutkimusryhmässä.
Teen tutkimusta freelancer-työnä ja se sisältää melko paljon henkilökohtaista pohdintaa, näkökulmien muuttamista ja odottamattomia tilanteita. Se on tuonut eteen myös aivan uusia haasteita, koska Klubitaloissa ei ole tehty muuta aikaisempaa tutkimustyötä ennen. Koin esimerkiksi kyselylomakkeen pilotoinnin hieman haastavaksi, koska minun oli vaikea löytää siihen mukaan sopivia Klubitalon jäseniä.
Uudenlaiseen toimintaan liittyvä epävarmuus aiheuttaa stressiä, mutta minulle henkilökohtaisesti se ei ainakaan vielä ole aiheuttanut sellaisia ongelmia, jotka heikentäisivät toimintakykyäni tai synnyttäisivät negatiivisia tunteita. Tietysti myös Koronan takia voi esiintyä stressiä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että asiat etenevät sujuvasti tutkimushankkeessamme. Vaikeuksia on ratkottu yhdessä ammattitaitoisten kollegojeni kanssa. Täydennämme toisiamme ja uskon, että olemme hyvällä tavalla kukin oman vastuualueemme asiantuntijoita.
Sauli Savela, Nurmijärven Klubitalo
Voimaannuttava kokemus
Kun etsin ja keksin kysymyksiä kyselyämme varten, niin jo siinä vaiheessa huomasin, että jaksoin tehdä sitä monta tuntia innostuneena ja väsymättä. Kun teemme tiiminä töitä yhdessä, tunnen, että minulla on paljon annettavaa koko hankkeelle. Tapaamiset Teamsin välityksellä antavat minulle paljon energiaa, enkä koe ollenkaan, että voimani hupenisivat palavereissa. Huomaan kuitenkin rajani, kun työskentelen, enkä tee töitä liialliseen väsymykseen asti.
Kun kanssatutkijana kehittelin kyselyyn kysymyksiä muille jäsenille saatoin ajatella, että mitä haluaisin kysyä itseltäni. Minulla on tutkimuksessa mielenkiintoinen rooli, kun voin ajatella sekä olevani ulkopuolinen, joka kysyy klubilaisilta kysymyksiä objektiivisesti, että toisaalta voisin kysyä kaikki samat kysymykset myös itseltäni. Minun on näin helppo samaistua sekä kysyjäksi että vastaajaksi. Siitä voi kyllä olla myös haittaa tuloksia analysoitaessa. Riskinä on, että en näe metsää puilta, eli voin tulkita jonkun vastauksen oman mielipiteeni tai tunteeni mukaisesti.
Olen hyvin motivoitunut tähän kanssatutkijan rooliin ja olen täysillä mukana kaikessa mitä teemme. Täytyy kyllä myöntää, että joskus, mutta harvoin palavereissa ajatukseni alkaa harhailla omia polkujaan, mutta palaan nopeasti maan pinnalle jälleen. Ja ajatusten harhaillessa voi tulla hedelmällisiäkin ajatuksia mieleen. Tarkoitan siis vapaata assosiaatiota eli tajunnan virtaa.
On voimaannuttavaa, että olen jaksanut tehdä oikeita töitä ja vielä menestyksekkäästi. En ole tehnyt töitä varsinaisesti moneen vuoteen. Enkä ollut uskonut, että pääsisin ikinä tekemään työtä, joka liittyisi jollakin tavalla kuntoutumiseeni tai sairauteeni. Sillä esimerkiksi, kun keväällä hain hankkeeseen, tunsin, että minulla olisi turhan paljon voimavaroja ja silloin kirjoittelinkin aktiivisesti Klubilehteen, mitä en ollut aiemmin tehnyt. Hälytyskellojen ei kuitenkaan tarvinnut soida, sillä nukuinhan yöt hyvin. Nyt puolen vuoden jälkeen tilanne on tasoittunut. Tunnen parantuvani töitä tehdessäni ja tunnen elämänlaatuni parantuneen. Olen saanut tervettä sisältöä elämääni. Statukseni on noussut omassa mielessäni. Koen itseni tarpeellisemmaksi.
Antti Pitkänen, Lahden Klubitalo