Susannan tarina
Tässä blogipostauksessa Porin Klubitalo Sarastuksen jäsen, Susanna, kertoo oman tarinansa siitä, miten Klubitalon työpainotteinen päivä on auttanut häntä työelämässä eteenpäin.
Lähdin heti sairastuttuani vuonna 2000 ja hetken toivuttuani ”räpiköimään” kohti työelämää, mikä oli virhe. Olisi pitänyt kuunnella lääkärin neuvoja ja olla jonkin aikaa hoidossa ensin. Vuosien 2000-2007 aikana olin aika pahassa laitoskierteessä eli olin monet kerrat päihde- tai psykiatrisessa kuntoutuksessa. Noihin vuosiin kyllä sisältyi hyviäkin asioita kuten valmistuminen merkonomiksi ja siskontytön syntymä.
Vuonna 2007 olin 7 kk hoidossa Harjavallan sairaalassa kolmella eri osastolla. Siellä ruvettiin omahoitajan kanssa miettimään mitä alan tehdä kotiuduttuani. Elämässä ei ollut paljon sisältöä. Olin käynyt tutustumassa Porin Klubitalo Sarastuksessa vuonna 2002, kun Klubitalo perustettiin tänne Poriin. Aloin käydä Klubitalolla jo osastolta käsin ja jatkoin käymistä kotiutumisen jälkeen. Klubilla käymällä sain päivärytmin pidettyä normaalina, kun muuten se helposti pyörähtää ”USA”-malliin eli että päivärytmissä ei ole vikaa, pitäsi vaan asua eri aikavyöhykkeellä 🙂
Aloin työskennellä toimistoyksikössä. Siellä kirjanpito, tilastointi jne. olivat sellaisia työtehtäviä, joita tykkäsin tehdä, kuin myös istua respassa. Yksikön työvalmentaja tuntui turvalliselta ja luotettavalta. Sain tukea myös muilta jäseniltä. Oli kiva tunne, että kuului yhteisöön.
Parisen vuotta klubitalolla käymisen jälkeen olin kuntoutunut siinä määrin, että pystyin aloittamaan siirtymätyön Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikössä eräässä projektissa. Tässä vaiheessa Klubitalolla alkoi ESR-rahoitteinen Klubitalolta työuralle –hanke. Sen hankkeen projektipäällikkö oli suurena apuna esim. KELA-asioissa liittyen siirtymätyöhön. Hän myös esitteli minut DIAKin projektipäällikölle ja sovimme yhdessä käytännön asiat kuten lomat jne. Klubitalolta työuralle –hankkeen myötä pääsin suorittamaan sihteerin ammattitutkintoa, jonka maksut maksettiin hankkeen rahoista. Myös hankkeen projektipäällikön ”avustuksella” sain jalkani Satakunnan ammattikorkeakoulun oven väliin. Aloitin vuonna 2012 ensimmäisessä SAMKin hankkeessani. Kaikista Klubitalolta työuralle –hankkeen työntekijöistä oli minulle paljon tukea.
Vuonna 2015 aloin työskennellä Cafe Sarastuksessa, joka on Porin kaupungin Kohtaamispaikka Positiimin ”sisällä” toimiva työharjoittelukahvila. Taas oli kyse päivärytmin säilyttämisestä, asiakkaiden ja Positiimin työntekijöiden kanssa toimeen tulosta ja tietenkin itse kahvilatyön hallitsemisesta. Kahvilatyössä työvalmentajan kanssa oltiin paljon tekemisissä, varsinkin silloin, kun emme vielä käyneet itse kaupassa. Välillä, kun kassa oli kunnolla sekaisin, toimi ”Teppo-hotline” silloisen Klubitalon johtajan nimen mukaan. Työvalmentajat siis pitivät huolen, että homma toimi. Opastin itse myös toisia työharjoittelussa olevia, vaihtelevalla menestyksellä 🙂
Klubitalolla on mahdollisuus harjoitella myös kahvilan töitä.
Kuva: Mona Laaksonen
Aloitin SAMKissa siis ensimmäisessä projektissa vuonna 2012. En olisi voinut tehdä työtä, ellen olisi ollut psyykkisesti riittävän hyvässä kunnossa. Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisena projektityöntekijänä SAMKissa kahdessa hankkeessa, FEELIX- ja TUKEE2-hankkeissa. Päivittäin tulee eteen tilanteita, joissa voin hyödyntää aikaisempia kokemuksiani työ- ja opiskelumaailmasta, myös Porin Klubitalo Sarastuksessa oppimiani tietoja ja taitoja kuten sosiaalisia taitoja ja ihan yleisiä työtaitoja. Klubilla on ns. pysynyt ajan tasalla siitä, mitä maailmassa ja työelämässä tapahtuu.
Olen kiitollinen siitä, että olen kuntoutunut työelämään Klubitalon työpainotteisen päivän avulla ja jopa päässyt erilaisiin luottamustehtäviin mukaan.
Päätän tämän blogini säkeeseen Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta:
”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”
-Susanna
Haluaisitko sinä kirjoittaa blogia? Ota yhteyttä Suomen Klubitalot ry:n Peppiin tai Päiviin, jos haluaisit saada äänesi kuuluville Suomen Klubitalot ry:n blogissa!