Opintomatka Tukholman Klubitalolle pönkkäläisten silmin


Suomen Klubitalot ry:n Erasmus+ liikkuvuushankkeen opintomatkalle valittiin kaksi Klubitaloa englanninkielisten hakemusten perusteella. Kummastakin Klubitalosta mukaan pääsi kolme jäsentä ja yksi henkilökunnan edustaja. Loviisan Klubitalo ja Klubitalo Pönkkä valittiin matkaan. Matkanjohtajana toimi vastaava työhönvalmentaja Taija Hirvonen ja Klubitalo Pönkästä mukaan lähtivät jäsenet: Virpi, Henna ja Jari.


Matka alkoi maanantaina 14.11.2022 Oulun lentoasemalta, Oulunsalosta. Helsingissä kävimme syömässä ja katselimme hetken aikaa kaupunkia ennen Katajanokan satamaan suunnistamista. Löydettyämme loviisalaiset astuimme Viking Linen Gabriellaan, joka lähti kohti Tukholmaa klo 17.15. Laivalla kävimme syömässä runsaan buffetin, jonka jälkeen porukka vähän hajaantui illanviettoon. Ohjelmana oli Lasse Hoikka ja Souvarit sekä blues-kitaristi Steve Webb.

Seuraavana aamuna, runsaan aamupalan jälkeen, saavuimme Tukholman satamaan. Marjut (Loviisan Klubitalolta) löysi meille heti tilataksin terminaalin ulkopuolelta. Unohdimme suomalaisten suosiman henkilökohtaisen tilan tarpeen ja ahtauduimme samaan taksiin; meillä oli ”lämmin tunnelma”. 😉 Tukholman Klubitalo löytyi lopulta viihtyisältä kävelykadulta ja hetken ympäristöä ihmeteltyämme astelimme taloon sisään.

Iloisia matkalaisia Klubitalo Pönkästä ja Loviisasta


Fountain House Stockholm -Klubitalossa koettua

Ensin kirjauduimme sisään taloon pohjakerroksessa, jonka jälkeen siirryimme kolmannen kerroksen kokoustilaan. Siellä Fountain Housen työntekijä Oskar ja eräs jäsen kertoivat meille talon toiminnasta. Me kerroimme heille vastaavasti omasta klubitalotoiminnastamme. Kuuntelimme toisiamme kiinnostuneina. Puhuimme välillä englantia ja välillä ruotsia. Tunnelma oli mukava ja avoin. Meidät otettiin tosi hyvin vastaan. Seuraavaksi kiersimme taloa ja tutustuimme toimintaan. Aamupäivän tutustumisen jälkeen menimme syömään. Ensin haimme rullakosta tarjottimet, joille oli koottu valmiiksi ruokailuvälineet ja juomalasi. Tarjottimissa olisuuri Fountain Housen logo. Sitten kävimme kertomassa kassalla, minkä ruokavaihtoehdoista haluamme: tarjolla oli liha- ja kasvisvaihtoehto; valinnan varaa siis oli…(”Jätte kiva!”) Lopuksi maksoimme ruuan ja menimmeistumaan pöytien ääreen. Klubitalolla oli useampi ruokailutila. Ruoka tarjoiltiin pöytiin; se tuntui luksukselta. Tarjoilija kävi vielä kysymässä, haluammeko salaattia. Syönnin jälkeen tarjottimet ym. vietiin samaan rullakkoon, josta ne aiemmin haettiin. Ruokailun jälkeen Alexandra (Loviisan Klubitalolta) ja Virpi (Klubitalo Pönkästä) askartelivat tukholmalaisille kortin, joka liitettiin tuliaisina tuotujen suklaiden ym. kylkeen. Lopuksi kirjoitimme terveisemme Fountain Housen vieraskirjaan ja lähdimme takseilla kohti satamaa.

Klubitalon tarjottimissa on Fountain House -logo. Kuva: Virpi


Huomioita Klubitalolta

Moni asia toimi samoin kuin omassa Klubitalossamme, esim. heilläkin oli työnjakotauluja ja toimistossa oli tutun näköisiä tehtävälistoja. Näkemämme herätti meissä paljon ajatuksia ja antoi ideoita omaan toimintaamme. Ensinnäkin toimistossa oli paljon jäseniä, mutta meteliä ei ollut. Jokaiselta kysyttiin työnjaossa erikseen, minkä tehtävän haluat ottaa itsellesi. Paikalliset jäsenet tuntuivat motivoituneilta tekemään talon töitä. Kaiken kaikkiaan talon tunnelma oli huomattavan rento. Toiseksi, Tukholman klubitalo järjestää ns. Ångestloppet kisoja, eli ”Ahdistusjuoksuja”. Kyseessä on maailman lyhin (209 metriä), karnevaalityyppinen kaupunkikilpailu, jonka voi juosta, hölkätä, kävellä tai kelata. Tempauksen avulla pyritään poistamaan stigmaa mielenterveysongelmien ympäriltä. Kolmanneksi, Tukholmassa tykätään Suomi-karaokesta, mikä yllätti meidät täysin. Siellä soitetaan suomalaisia ysärihittejä. Voisimme järjestää Suomi-karaoken Pönkän sisäpihalla – tai sitten Ruotsi-karaoken. Lisäksi Klubitalon seinillä oli paljon laadukkaita kuvia jäsenistä ja työntekijöistä. Kuvat luovat kodikkaan ja lähestyttävän tunnelman – myös tämän idean voisimme ”siirtää” omalle klubitalollemme. Talolla järjestetään myös säännöllisesti taukojumppia yms., kuten oheisesta aikataulusta voikin nähdä. Liikuntaa harrastetaan jokaisena arkipäivänä, kahdesti päivässä. Mieleen jäi klubitalon hissi sekä se, että huoneissa ja kierreportaikossa oli paljon viherkasveja.Otimme oppia myös loviisalaisilta, esim. miten heidän klubitalonsa käytänteet poikkeavat omistamme.

Jätimme terveiset vieraskirjaan.
Kuva: Virpi



Paluumatka


Meillä oli tosi kiva käynti ja haikein mielin jätimme paikallisen Klubitalon taaksemme. Otimme kaksi taksia. Ensimmäinen taksi lähti ja loput matkalaiset jäivät odottelemaan toista taksia. Odotusaika kesti hyvän tovin. Yllätys olikin suuri, kun taksit saapuivat satamaan lähes yhtä aikaa: toinen taksi oli juuri ja juuri perillä ennen ensimmäistä taksia. Ensimmäinen taksi oli kuulemma kulkenut maisemareittiä ja kiertänyt ympäri Tukholman keskustaa. 😉
Laiva lähti klo 16.30 kohti Helsinkiä. Jälleen söimme runsaan buffetin ja vietimme iltaa ennen nukkumaan menoa. Ohjelmaan kuului edellisen illan tapaan Lasse Hoikka ja Souvarit, blues kitaristi Steve Webb sekä karaoke. Henna ja Virpi kävivät pyytämässä Lasse Hoikalta nimikirjoitukset. Lisäksi Taija esitti karaokessa hienon tulkinnan Gary Mooren ”Still got the blues”- kappaleesta.

Söimme runsaan aamupalan, jonka jälkeen saavuimme Helsinkiin. Ennen lentokentälle lähtöä kävimme vähän shoppailemassa ja lentokentällä söimme pikamätöt. Lentokone lähti klo 16.00 kohti Oulunsaloa.
Matka oli hieno, kiitos siitä kaikille osapuolille! Loviisalaisten ruotsin kielitaito tuli tarpeeseen matkan aikana. Matkanteko loviisalaisten kanssa sujui hienosti ja he olivat erinomaista seuraa. Heitä jäi vähän ikävä.
Pala sydäntä jäi Tukholmaan! <3


Terveisin Klubitalo Pönkän matkalaiset