Kanssatutkija ja Lahden Klubitalon jäsen Antti Pitkänen kertoo tässä blogikirjoituksessa tähän erityiseen matkaan valmistautumisesta, itse konferenssista sekä tiimin vapaa-ajasta Lissabonissa.
Jo vuonna 2020 piti suomalaisen Evipron järjestää European Conference on Mental Health eli ECMH– konferenssi Lissabonissa. Konferenssia piti kuitenkin odottaa kaksi vuotta, jotta Covid-pandemia hellittäisi. Klubitalojen omaa yhteistutkimusta toteuttanut OSSI-hanketiimimmekin joutui odottamaan nuo pari vuotta, ennen kuin se pääsi paikan päälle kertomaan Klubitaloissa toteuttavasta yhteistutkimuksesta ja sen tuloksista. Minä pääsin parin muun Ossi-tiimin jäsenen kanssa kuitenkin jo vuonna 2020 pitämään oman englanninkielisen esitykseni Lapinlahden vanhassa sairaalassa, josta ECHM-etäkonferenssin esitykset striimattiin eri puolille Eurooppaa.
Tänä vuonna koronan tarttuminen oli jo pienentynyt siinä määrin, että konferenssi päätettiin järjestää nuo kaksi vuotta myöhässä Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa. Lissabon on kaunis, historiaa huokuva kaupunki, jossa asuu hieman alle 550 000 asukasta. Koko metropolialueella on 2,8 miljoonaa asukasta, mikä on noin neljännes koko maan väestöstä.
Valmistautumista ja matkakuumetta
Meidän OSSI-porukkamme oli kokonaisuudessaan lähdössä mukaan konferenssiin. Aloitimme matkan valmistelun jo puoli vuotta ennen tapahtumaa. Lentoliput ostimme ajoissa ja saimme vuokrattua seitsemän makuuhuoneen asunnon hyvissä ajoin. Aloitimme suunnittelemaan, mitä kaikkea Lissabonissa voisimme tehdä vapaa-ajallamme, koska meillä oli muutamia ylimääräisiä päiviä, jolloin emme olisi konferenssissa. Ja tietysti illat olivat vapaa-aikaa. Loimme myös omat järjestyssäännöt, joita meidän piti noudattaa, että jokainen tiimin jäsen tulisi huomioitua ja yhteisasuminen sujuisi ilman suurempia kitkoja. Niin kuin kaikki loppujen lopuksi sujuikin.
Itse esityksiä aloimme valmistella pikkuhiljaa. Lähtökohtana meillä oli se, että jokainen puhuisi hieman omasta tutkimusaiheestaan, jonka kukin oli valinnut Klubitalojen jäsenten haastatteluiden analyysiä tehdessään. Kesälomalla kuitenkin yritin olla ajattelematta työasioita ja keskityin mökkeilyyn sekä yhteen Tallinnan reissuun. Syksyä aloittelin verkkaisesti ja täysillä olin mukana vain OSSI-ryhmässä. Muita hankkeita aloittelin omia voimavaroja kuunnellen. Yritin olla haalimatta liikaa tehtäviä syksylle, koska olen huomannut, että innostuessani tulee aloitettua monia juttuja, jotka voivat sitten jäädä kesken tai puolitiehen.
Elokuussa aloittelin kirjoittamaan puhettani Lissabonissa esitettäväksi. Koska jokainen esitys on konferenssissa tiukasti ajoitettu, oli helpointa kirjoittaa ja harjoitella koko esitys sanasta sanaan valmiiksi. Kirjoitin ensin tekstin suomeksi ja käänsin englanniksi Google-kääntäjällä. Luonnollisesti joku tarkisti kanssatutkijoiden käännökset. Yleensä sen teki OSSI-hankkeen projektipäällikkö Outi, jonka kanssa jokainen pääasiassa tekstiään kirjoitti ja hioi.
Tämän vuoden toukokuun Toipumisorientaatiopäivillä minulla oli OSSI-yhteistutkimuksesta kertova esitys, joka oli niin pitkä, etten ehtinyt kertoa sitä loppuun asti. Nyt oli vaarassa käydä samoin. Otin kellolla aikaa, paljonko esitykseni kestäisi ja aina se oli päälle viiden minuutin. Samassa puhujaryhmässä oli myös kanssatutkija-kollegani Sauli ja Inka ja koska meillä oli yhteensä 15 minuuttia aikaa, niin jokaiselle jäisi noin viisi minuuttia aikaa omaan osuuteensa. Viilasin esitykseni kestoa moneen kertaan ja välillä tuskastuinkin, kun tekstini ei vaan tuntunut lyhenevän.
Maanantai 12.9. oli sitten lähtöpäivä. Itse olen lentänyt niin vähän, että hermoilin, miten saan tehtyä lähtöselvityksen ja miten saan laukkuni menemään ruumaan. Ja vielä se, että tuleeko meille kiire mennä turvatarkastukseen. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Lentokenttäavustaja neuvoi, miten saan tulostettua matkalaukkuuni tagit ja miten ne kiinnitetään laukkuun. Ja aikaa meillä oli yllin kyllin. Ei tarvinnut hosua, mistä en ollenkaan pidä.
Itse lento oli värikäs. Puolessa välissä meidän piti kiinnittää istuinvyö, koska lensimme myrskyn läpi. Välillä oli suuriakin ilmakuoppia. Ja itse laskeutuminenkin oli haastavaa. Ilmeisesti loppumatkallakin Portugalissa oli myrsky. Moni matkustaja oikeasti pelkäsi. Niin tuuli riepotteli meitä.
Kotiuduttuamme hienoon isoon lukaaliin ja huoneet sopuisasti jaettuamme uni maittoi. Moni meistä oli tuonut omia eväitä mukanaan iltapalaksi ja niin, ettei nälkää tarvinnut nähdä seuraavanakaan aamuna. Tiistaina tutkimme karttoja, missä kannattaisi käydä. Joku oli tehnyt jo tarkat suunnitelmat, mihin viikon aikana haluaisi mennä.
Esityksemme onnistuivat hyvin
Tiistaina seurasimme joitain ensimmäisen, etänä toteutetun konferenssipäivän online-istuntoja. Keskiviikkona menimme kaikki Marriott-hotelliin, jossa konferenssi järjestettiin. Meille kävi onnekkaasti, koska pystyimme harjoittelemaan omia esityksiämme juuri siinä konferenssin pääsalissa, missä varsinaiset esityksemmekin tulisivat olemaan. Keskiviikkona oli konferenssin avajaispuhe, ensimmäinen yleisluento musiikin voimasta sekä cocktail-tilaisuus, jossa meillä oli mahdollisuus verkostoitua muiden osallistujien kanssa. Itse tutustuinkin muutamiin suomalaisiin osallistujiin sekä esityksen pitäjiin ja myös englantia puhuvien kanssa tuli harjoitettua small talkia.
Torstaina oli sitten meidän suuri päivämme, kun lounaan jälkeen pääsimme pitämään kolme esitystämme. Aluksi Outi kertoi, miten yhteistutkimusta ja erityisesti haastattelujen kokemuslähtöistä yhteisanalyysia on OSSIssa tehty. Seuraavaksi oli kollegojeni Akin ja Pirjon vuoro. Aki puhui Klubitalon yhteisöön liittymisestä ja kiinnittymisestä. Pirjo taas kertoi, miten Klubitalo tarjoaa mahdollisuuksia kokea kuuluvansa porukkaan tai paikkaan sekä turvaa ja opastusta silloin, kun mielenterveysongelmat ovat heikentäneet turvallisuuden tunnetta.
Viimeisessä osiossa esiinnyin Saulin ja Inkan kanssa. Saulin teemana oli se, miten Klubitalo auttaa pääsemään elämässä eteenpäin. Hänen tärkeimpänä näkökulmanaan oli itsetunnon merkitys ja sen vahvistuminen Klubitalon jäsenenä. Inkan aiheena oli se, millaista tukea opiskelija saa Klubitalolta. Hän puhui esimerkiksi opintovalmentajan merkityksestä opiskelevalle jäsenelle. Itse kerroin siitä, mikä on Klubitalon rooli tilanteessa, jossa jäsenet haaveilevat saavuttavansa jotain merkittävää sen ulkopuolella. Kerroin myös siitä, kuinka itse tulin OSSI-hankkeeseen oman Klubitaloni työvalmentajan ehdotuksesta ja pääsin näin tekemään kiinnostavia asioita sekä kohtaamaan uusia haasteita. Pohdin esityksessäni sitä, miten mielenterveysongelmat, psyykkiset sairaudet ja myös hoito ovat voineet aiheuttaa häpeää ja leimaamista, jopa itsensä leimaamista, mikä voi nousta esteeksi uusiin haasteisiin tarttumiselle.
Korostin, että eteenpäin pyrkiessään jäsenen onkin saatava itse päättää, milloin ja miten hän etenee kohti omaa tavoitettaan. Sekuntien tarkkuudella suunniteltu aikataulu piti hyvin ja sain kaikki valmistelemani asiat kerrottua. Meidän kaikkien esitykset menivät hyvin. Itse en jännittänyt esitystä, mutta silti ensimmäisen minuutin aikana ääneni kuitenkin värisi niin kuin olisin jännittänyt.
Seuraavana päivänä eli perjantaina kävin uimassa hotellin uima-altaalla esityksien lomassa ennen iltapäivän päätöstilaisuutta, jossa oli tiivis tunnelma. Outi kertoi, että konferenssin järjestäjiin kuuluva professori Lauri Kuosmanen liikuttui aina ECMH-konferenssien päättäjäisissä, hyvästellessään osallistujia omassa puheessaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan kovin paljon. Itseltäni taisi vuotaa enemmän onnen ja helpotuksen kyyneleitä. Kahvittelun jälkeen olimmekin jo valmiita siirtymään asunnollemme. Jotkut lähtivät kotimatkalla tutustumaan suureen kauppakeskukseen.
Vapaalla Lissabonissa
Viikonloppuna Lissabonissa kerkesimme ajelemaan legendaarisella raitiovaunu 28:lla, joka meni ylös ja alas vanhan Alfama-kaupunginosan ahtaita pikku katuja. Muita porukkaamme kiinnostaneita nähtävyyksiä, olivat mm. kävelyostoskatu, katedraali, akvaario, Sintran hieno alue ja Penan palatsi sekä akvedukti, jonka aikoinaan Lissaboniin vettä tuoneet kourut ylittivät korkealla yhden laaksossa sijaitsevan kaupunginosan. Yksi porukasta oli etukäteen varannut sähköpyöränkin, jolla kerkesi näkemään kaupunkia ja Tejo-joen rantaa pidemmällekin kuin vain kävelemällä. Itse kävin Tejo-joen suulla eli melkein Atlantilla uimassa. Ei pidä myöskään unohtaa Fado-musiikkia, jota portugalilaiset laulavat pienissä ruokapaikoissa. Meillä oli hieno mahdollisuus päästä kuulemaan kolmen erilaisen Fado-laulajan hieman melankolista musiikkia perjantai-iltana paikalliseen pikkuruiseen ravintolaan. Tällaiset ovat niitä asioita, jotka muistan lopun ikäni.
Paluumatkalle lähdettiin iloisin vaikkakin hieman haikein tunnelmin. Uskon, että kaikki me nautimme matkasta niin kuin minäkin. Lento lähti varhain aamulla ja taksiin kapusimme jo neljän maissa. Kotona olin iltapäivällä.
Seuraava ECMH järjestetään 13.-15.9.2023 Ljubljanassa, Sloveniassa. Olisi kiva olla mukana…